Minä pedagogina 2/2014

Minä pedagogina

Johdanto

Esseessä ”Minä pedagogina” pohdin itseäni, ihmiskäsitystäni sekä oppimis- ja opettamiskäsityksiäni peilaten faktatietoon. Tuon esseessä esille omia mielipiteitäni sekä pohdintojani, ja pyrin todentamaan ne löytämieni tietojen avulla.      

Kuka minä olen?

Minä koostuu minäkäsityksestä, identiteetistä sekä itsetunnosta. Lisäksi minään kuuluu tiedostamaton minä. Minäkäsitys on laaja, sisäinen malli siitä, millainen minä olen. Itsensä kuvailemisessa korostuvat sisäiset asiat kuten persoonallisuuden piirteet, ominaisuudet, arvot ja asenteet (Ojanen – Anttila – Lähdesmäki – Oksala - Paavilainen 2007, 81-82) Kuvaillessani itseäni, olen mielestäni  ahkera, huumorintajuinen, hyvin itsenäisesti toimeen tuleva, sisukas sekä tavoitteissani määrätietoinen.

Raja minäkäsityksen ja identiteetin välillä on liukuva, toisaalta identiteetti nähdään osana minäkäsitystä. Identiteetissä korostuvat sekä yksilöllisyys että yhteenkuuluvuus ryhmiin tai yhteisöihin. Identiteettiä joutuu pohtimaan vastaamalla kysymykseen ”kuka olen?” (Ojanen ym. 2007. 83) Eli kuka olen konkreettisesti? Olen elämässä terveyttä ja hyvinvointia arvostava Lapin ammattikorkeakoulussa liikuntaa opiskeleva nuori aikuinen. Aiemmalta koulutukselta olen ylioppilas Sodankylän lukiosta, ja olen työskennellyt ennen korkeakouluopintoja Suomen Puolustusvoimissa aliupseerina.

Itsetunto koostuu itsetuntemuksesta, itsearvostuksesta ja itseluottamuksesta. Itsetuntemuksella tarkoitetaan omien persoonallisuuspiirteiden, vahvuuksien ja heikkouksien tuntemusta. Miten omat arviot vastaavat muiden arvioita itsestä? Itsetuntemus on oikeastaan muiden ihmisten minusta muodostamien käsitysten tiedostamista ja huomioon ottamista. (Ojanen ym. 2007. 84-85) Oman itsetuntemuksen pohtiminen on todella haastavaa; tiedostanko muiden minusta muodostamat käsitykset realistisesti vai luulenko vain tietäväni?

Itsearvostus on sitä, miten ihminen hyväksyy itsensä ja kunnioittaa sekä arvostaa itseään. Itsearvostus on kohdillaan silloin, kun tyytyväinen itseensä sellaisena kuin on. (Ojanen ym. 2007. 85) Hyväksyn itseni, kunnioitan sekä arvostan itseäni. Olen sinänsä tyytyväinen itseeni, mutta lähes koko ajan on tunne, että minun täytyy kehittyä joillakin osa-alueilla. Joihinkin asioihin itsessäni olen tyytyväinen, mutta en kaikkeen. Voiko ihminen olla missään vaiheessa täysin sellainen, että hän hyväksyy itsensä sellaisena kuin hän sillä hetkellä on?

Itseluottamus on menestyksen tai onnistumien odotusta sekä uskomusta siihen, että omat pyrkimykset tuottavat tulosta. Itseluottamus painottaa tekemistä ja hallintaa, itsearvostus taas olemista ja hyväksymistä. (Ojanen ym. 2007. 85)

Olen huomannut, että kynnys tehdä jotain sellaista, missä en koe olevani hyvä, on korkealla. Kun uskaltaudun tekemään sellaisia asioita, jotka eivät ole mukavuusalueellani, itseluottamukseni kyseisessä asiassa suoriutumiseen kasvaa huimalla vauhdilla oppimisen ja kokemuksen myötä. Myös muiden ihmisten tuki itseluottamuksen vahvistamisessa on tärkeä. Kun muut kannustavat minua virheistä huolimatta, jatkan määrätietoisesti eteenpäin. Toisaalta negatiivinen suhtautuminen suorittamiseeni saattaa lannistaa itseluottamustani kyseisen asian suhteen.

Mitä minä haluan?

Henkilökohtaiset tavoitteet riippuvat iästä ja kehitysvaiheesta sekä ympäristön tarjoamista toimintamahdollisuuksista. Nuorten tavoitteet liittyvät erityisesti opiskeluun ja ammattiin. (Kalakoski ym. 2008, 35) Tällä hetkellä haluan opiskella liikunta-alalla ja menestyä opinnoissani siten, että olen saavutuksiini itse tyytyväinen. Pitkäaikaisena tavoitteenani on valmistua päteväksi liikunnan- ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Haluan myös nauttia elämästäni koko ajan, vaikka opinnot vievät usein paljon aikaa sekä resursseja. Tärkeää on tehdä sitä, mistä pidän. Pidän myös sosiaalisia suhteita tärkeinä, sillä ne antavat monipuolista sisältöä elämään ja kannustavat sellaisina aikoina, kun esimerkiksi motivaatio opiskeluun on hieman hukassa.

Kiinnostuminen voi viritä yksilön arvoista ja hänen tärkeinä pitämistään asioista. (Kalakoski ym. 2008, 34) Näin on käynyt minun kohdallani. Olen ollut kiinnostunut liikunnasta aina, ja kiinnostus vain kasvaa iän myötä. Syy miksi halusin lähteä tälle alalle on se, että halusin tehdä harrastuksestani ammatin.  

Motivaatiota on kahdenlaista: sisäistä ja ulkoista. Sisäinen motivaatio on sitä, kun tekeminen koetaan itsessään palkitsevaksi. Ulkoinen motivaatio perustuu ulkoapäin saataviin palkintoihin. (Kalakoski ym. 2008, 29) Opiskeluni sisältää niin sisäistä kuin ulkoistakin motivaatiota. Kiinnostus liikunta-alaa on sisäinen motivaatio. Kaikki asiat koulussa eivät silti ole mieleisiä, jolloin esiin nousee ulkoisen motivaation merkitys esimerkiksi arvosanojen saannissa.

Kuka kontrolloi elämääni?

Ensimmäisenä ajatuksena tulee mieleen, että totta kai minä kontrolloin omaa elämääni, kukapa muukaan? Aikoinaan peruskoulun jälkeen sain valita, että lähden lukioon. Lukion jälkeen sain vapaasti valita opiskelemani alan. Olen saanut myös valita harrastukseni, kukaan ei ole minua niihin pakottamalla pakottanut.

Lähiyhteisöjen, kuten koulun, antamat esikuvat ja mallit vahvistavat kulttuurin mukaista käyttäytymistä (Kalakoski 2008, 48) Tarkemman pohdinnan jälkeen huomasin, että läheiset, koulut ja työpaikat ovat huomaamattani vaikuttaneet minuun. Vaikka suoranaista kontrollointia ei ole ollut, esikuvat ja mallit ovat vahvistaneet kulttuurin mukaista käyttäytymistä; minusta on kasvanut kunnollinen kansalainen. Vanhempani ja muut läheiseni eivät ole pakottaneet minua ratkaisuihini, mutta heidän arvonsa ja halunsa ovat tulleet ilmi tukemisen ja ohjaamisen kautta. Kun olen tehnyt ratkaisuni ja se on miellyttänyt vanhempiani, olen saanut päätökseeni tukea. Samalla tavalla ihmiset vaikuttavat minuun tänäkin päivänä, lähes huomaamatta.

Tavoitteiden tulee olla sopusoinnussa yhteiskunnan tarjoamien mahdollisuuksien ja oman elämän muutosten kanssa. Esimerkiksi jos nuori ei saa opiskelupaikkaa, joutuu hän odottamaan taas tietyn ajan hakeakseen uudestaan tai valitsemaan kokonaan toisen uran (Kalakoski 2008, 49-50) En päässyt opiskelemaan haluamaani paikkaan ensimmäisellä enkä vielä toisellakaan yrittämällä. Tämä pakotti minut tekemään vaihtoehtoisia ratkaisuja. Koska opiskelupaikkaa ei varusmiespalveluksen jälkeen ollut, jäin sinne töihin. Puolustusvoimat työpaikkana antoi sellaista kokemusta, mitä en olisi saanut, jos olisin päässyt heti opiskelemaan.

Tällä hetkellä kouluyhteisö määrittelee pitkälti sen, miten koulussa käyttäydyn. Esimerkiksi kotona käyttäytymiseni on hieman erilaista. Tietyissä tilanteissa tuon itsestäni ilmi eri asioita, ja jätän joitakin piiloon. Yhteisö, jossa tietyllä hetkellä toimin, määrittelee siis toimintaani.

Oma ihmiskäsitys

Ihmiskäsityksellä tarkoitetaan yleistä asennoitumista ihmiseen, ja se on osa itsetuntemusta. Kuva ihmisestä voi olla muun muassa positiivinen tainegatiivinen, jolloin arvioidaan, onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha. Kuva ihmisestä syntyy kasvatuksen, kulttuurin ja koulutuksen kautta, ja se kehittyy jatkuvasti. (Lehtovirta - Peltola 2012, 331) Omassa elämässäni ei ole tapahtunut sellaisia asioita, että kokisin ihmiset negatiivisiksi, pahoiksi tai aggressiivisiksi. Lapsuudesta asti lähipiirini on ollut positiivinen, tukeva ja kannustava. Ystäväpiirissä olen kokenut kuuluvani joukkoon. Näen ihmiset pitkälti sosiaalisina, hyvää tarkoittavina olentoina. Pahat ajatukset ja teot uskon johtuvan siitä, että tällaisia tekoja tekevillä ihmisillä on ongelmia joillakin elämän osa-alueilla. 

Toisaalta näen, että ihminen on koko ajan kilpaileva olento. Hän kilpailee jatkuvasti itseään sekä muita vastaan. Ihminen vertailee itseään muihin, ja pyrkii kehittämällä itseään nousemaan muiden tasolle ja usein jopa heidän ylitse. Näen tämän sekä positiivisena että negatiivisena asiana. On hyvä, että ihmiset kehittävät itseään ja näkevät, mihin suuntaan on kehityttävä. Muilta saama positiivinen huomio ja itsensä ylittämiset kohottavat itsensä arvostamista ja vankistavat itseluottamusta. Toisaalta jatkuva tavoitteiden tavoittelu, niissä ilmenevät vaikeudet tai epäonnistuminen voivat johtaa itsearvostuksen laskuun. Tämä on myös hyvin stressaavaa.

Holistinen eli kokonaisvaltainen ihmiskäsitys koostuu kehollisuudesta, tajunnallisuudesta eli tietoisuudesta sekä situationaalisuudesta eli suhteesta tilanteisiin (Lehtovirta - Peltola 2012, 332.) Itse näen ihmiset kokonaisvaltaisina, mutta silti niin, että kaiken lähtökohta on pitkälle kehittynyt ihmisen fysiikka.

Kehollisuus muodostuu orgaanisista tapahtumista, joissa ei ole mitään symbolista. Elintoiminnot eivät ole suhteissa toisiinsa symbolisia viestejä lähettäen. Ne vain jatkavat toistensa aloittamia prosesseja, kontrolloivat toistensa toimintaa ja tasapainottavat toisiaan. (Kunnari 2011, 60) Allekirjoitan edellä mainitut faktat täysin. Ihminen on lähtökohdiltaan pitkälti fyysinen olento, ja evoluution saatossa kehitys on mahdollistanut sen tietoisuuden ja situationaalisuuden, millainen se nykyihmisellä on.

Pitkälle kehittynyt keskushermosto mahdollistaa sen, että ihmisen tajunnallisuus on kehittynyt sille tasolle mitä se on. Tämä kehitys on mahdollistanut kehittyneen ajattelun ja ongelmanratkaisun. Jokapäiväinen vuorovaikuttaminen ja toimeen tuleminen vaativat tilannetietoisuutta. Kaikki nämä sitoutuvat yhteen. Tietoisuus on peräisin perusfyysisyydestä eli kehittyneestä keskushermostosta. Fyysinen kehitys ja tietoisuus mahdollistavat kehittyneen vuorovaikutustoiminnan, kuten kielen käytön. Tietoinen ihminen myös ymmärtää, miten missäkin tilanteessa tulee toimia. Aikaisemmin muodostuneet skeemat ohjaavat pitkälti toimintaa, ja uusissa tilanteissa asioita täytyy prosessoida uudella tavalla.

Oma oppimis- ja opettamiskäsitys

Behavioristisessa oppimiskäsityksessä oppiminen nähdään pitkälti ehdollistumisena. Opettaja toimii opetustilanteessa aktiivisena tiedon siirtäjänä, ja oppilas on passiivinen tiedon vastaanottaja. Oppimista vahvistetaan muun muassa motivoimalla, joka perustuu tietyn tarpeen tyydyttämiseen. Yleensä behavioristinen opetus järjestetään seuraavasti: asetetaan tavoitteet, jaetaan opetettava asia pienempiin osiin, päätetään oppimisen vahvistamisesta kuten motivoinnista, toteutetaan ja arvioidaan opetus. (Numminen – Laakso 2012, 18-19)

Konstruktiivisessa oppimiskäsityksessä ihminen nähdään kognitiivisia toimintoja toteuttavaksi tekijäksi. Kognitiivisiin prosesseihin kuuluvat informaation havainnointi sekä valitseminen, tiedon tallentaminen sen ja tulkitseminen aikaisempien käsitystensä, odotustensa ja tavoitteidensa mukaan. Ihminen pyrkii oppimaan liittämällä uutta tietoa jo olemassa oleviin tietoihin. (Numminen – Laakso 2012, 19)

Uusia asioita opetellessa perusteet on hyvä opettaa behavioristista oppimiskäsitystä toteuttaen. Esimerkiksi kun opettaja ei tunne oppilaitaan, on todella vaikeaa saada käsitystä siitä, millä tasolla oppilaat ovat. Tällöin perinteinen opettaja puhuu – oppilas kuuntelee- asetelma on ehkä paras. Kun opettaja tutustuu oppilaisiinsa ja saa käsityksen siitä, millä tasolla he ovat, voidaan siirtyä toteuttamaan osiltaan konstruktiivista oppimista. Konstruktiivisessa oppimisessa on kuitenkin pitkälti kyse oppilaan omasta tiedon prosessoinnista, joten kannustuksen sekä motivoinnin rooli on tärkeässä asemassa (Numminen – Laakso 2012, 21.) Opettajan täytyykin olla varma siitä, että konstruktivismin tasolle voidaan nousta. Tietojen ulkoaoppimisen tarkastaminen on huomattavasti helpompaa kuin ymmärtämisen tutkiminen. Koska ymmärryksen lisäämisessä uusi tieto rakentuu liittyen vanhaan, on todella vaikeaa tutkia, milloin oppimista on tapahtunut. (Uusikyä – Atjonen 2007, 141)

Ei pidä ajatella niin, että täytyy kannattaa vain toista oppimiskäsitystä. Voidaan lähteä liikkeelle behaviorismipainotteisesta opetuksesta, jossa konstruktion rooli hiljalleen nousee. Lopulta konstruktio on valta-asemassan, ja behaviorismi toissijaisena yhä perusasioiden opetuksessa. Selkeys ja yksinkertaisuus ovat behaviorismin vahvuuksia (Uusikylä – Atjonen 2007, 142) Ennen konstruktiiviseen oppimiseen siirtymistä oppilaan on saatava vankka asiatietoihin perustuva pohja, ymmärrettävät tosiasiat ja ajatukset myös käsitteelliseksi sekä organisoitava tiedot niin, että niiden haku ja soveltaminen on helppoa (Uusikylä – Atjonen 2007, 146)

Näen itse, että ymmärtämisen lisäämisen tulisi olla opetuksen ja oppimisen päämäärä. Kongitiivisten prosessien virittäminen konstruktiivisessa opetuksessa behaviorismia avuksi käyttäen pyrkii lisäämään ymmärrystä. Keinoja, jolla tähän ymmärryksen lisäämisen päästään, on opetuksessa monia. Opettaja voi pohtia, toteuttaako hän opetuksessa opettaja- tai oppilaskeskeisyyttä vai yhdisteleekö näitä. Mielestäni on hyvä antaa oppilaille vastuuta, mutta opettajan on säilytettävä päärooli. Opettajalla on koulutuksensa ja kokemuksensa vuoksi vastuu opetustapahtuman ohjaajana. Opettaja ei voi koskaan luopua täysin vastuullisesta roolistaan. (Uusikylä – Atjonen 2007, 21.)

Oikeanlainen kritiikin antaminen, palaute ja motivointi ovat hyviä työkaluja oppilaiden ymmärtämisen lisäämiseksi. Kritiikin tulisi olla rakentavaa ja sisältää niin parannettavaa kuin hyvääkin palautetta. Negatiivinen kritiikki voi lannistaa oppilasta. Palaute tulisi antaa oikea-aikaisesti, ja sen tulisi olla laadukasta. Palautetta on annettava sopivissa määrin; ei liikaa eikä liian vähän. Jos palautetta ei anneta, oppilaan on vaikea hahmottaa, miten pitäisi toimia jatkossa. Liiallinen palaute voi tehdä oppilaasta palauteriippuvaisen. Opettajan on otettava huomioon niin sisäinen kuin ulkoinen palaute.

Liika kritiikki tai sen täydellinen puuttuminen aiheuttavat ongelmia. Opettajan antaessa kritiikkiä hänen tulisi liittää siihen myönteisiä, emotionaalisia arvioita. (Uusikylä – Atjonen 2007, 134) Palaute voidaan jakaa neljään tyyppiin. Suorituksiin liittyvä palaute kertoo oppilaalle, miten hyvin hän on suoriutunut työstään ja tarjoaa korjaavaa informaatiota. Motivaatioon liittyvä palautteen tehtävä on saada oppilas pitämään yllä opiskelumotivaatiota. Esimerkiksi palaute ”Jatka hyvää työtä” on tyypillistä motivoivaa palautetta. Attribuutiopalaute yhdistää oppilaan suoritustason hänen ominaisuuksiinsa. Jotkut oppilaat liittävät huonon oppimismenestyksensä heikkoon älykkyyteen. Opettajan tulisi kitkeä palautteen avulla tällainen ajattelu. Menestys tulisi saada liittymään yrittämiseen; oppilaan tulisi ymmärtää, että huono menestys ei suinkaan johdu hänen älykkyydestään, vaan yrityksen puutteesta. Kovaa yrittämistä tulee siis aina kannustaa. Strategiapalaute kertoo, kuinka hyvin oppilaat ovat onnistuneet toteuttamaan jotakin oppimisstrategiaa suoritustensa parantamiseksi. Opettajan tulee kertoa, millaisiin tuloksiin oppilaan käyttämä strategia johtaa ja tuleeko sitä jotenkin muuttaa. Kun strategia on kohdillaan, oppilaat ymmärtävät mikä opittavassa asiassa on oleellista. Tämä johtaa taas parempiin suorituksiin. (Uusikylä – Atjonen 2007, 131-133) Sisäisen palautteen etuna on se, että oppilas pystyy itse ohjaamaan suoritustaan. (Numminen – Laakso 2012, 63)

Yhteenveto

Löysin hyviä lähteitä, joiden avulla pystyin argumentoimaan mielipiteitä. Löytämieni lähteet avasivat minulle käsiteltäviä aiheita, mikä helpotti pohdintojani. Välillä pohdinta ja omien mielipiteiden esiintuominen oli välillä haastavaa, mutta löytämäni kirjallisuuden avulla löysin punaisen langan käsittelemääni asiaan. Haasteellisuudesta huolimatta pohtiminen oli mielekästä ja avarsi ajatusmaailmaani. Välillä oli todella haasteellista löytää omia mielipiteitä tukevaa faktatietoa, mutta loppujen lopuksi onnistuin tiedonhankinnassa mielestäni hyvin.

Lähteet

Kalakoski – Laarni – Paavilainen – Anttila – Halonen – Kreivi 2008. Persoona 4 – Motivaatio,                       tunteet ja taitava toiminta. Edita Prima Oy.

Kunnari, A. 2011. Liikuntapääoma ja holistinen ihmiskäsitys liikuntaa opettavan työssä.                  Väitöskirja. Lapin yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta.

Lehtovirta, M. – Peltola, L. 2012. Ihminen mielessä – Psykologian perusteet lähihoitajalle.               Bookwell Oy.

Numminen, P. – Laakso, L. 2012. Liikunnan opetusprosessin ABC. Liikuntatieteiden laitos,                       Jyväskylä.

Ojanen – Anttila – Lähdesmäki – Oksala – Paavilainen 2007. Persoona 5 -                                         Persoonallisuuspsykologia. Edita Prima Oy.

Uusikylä, K. – Atjonen, P. 2007. Didaktiikan perusteet. WSOY.