Valmennusfilosofia
Tämän syksyn aikana olen pohtinut useaan otteeseeni omaa filosofiaani hyvinvointivalmentajana. Tähän esseeseen olen pyrkinyt tuomaan sen filosofian, joka minulla tällä hetkellä vallitsee. Tarkoituksenani on pohtia, jäsenellä ja hahmottaa filosofiaani, ja näin saada aikaan mahdollisimman hyvä ja myös tietoa sisältävä työkalu itselleni. Tärkeänä näen myös oman filosofiani kokonaiskuvan hahmottamisen.
Valmennusfilosofia
Mitä enemmän ymmärrämme filosofiasta, sitä enemmän ymmärrämme, että mikään ei ole yhtä käytännöllistä kuin hyvin pohdittu filosofia, niin urheilussa kuin elämässä. Filosofiamme johdattaa meitä päivästä toiseen, ohjaa elämäämme ja auttaa tulkitsemaan elämässämme tapahtuvia tapahtumia. Filosofia auttaa meitä vastaamaan peruskysymyksiin mitä, miksi ja kuinka asiat toimivat. Filosofiamme asettaa uskomuksemme ja periaatteemme, jotka taas määräävät sen, kuinka koemme elämämme. Sen avulla hahmotamme ihmistä ja suhdettamme heihin. Filosofia reflektoi arvomaailmaamme koko elämämme ajan. Hyvin pohdittu valmennusfilosofia auttaa muun muassa fokusoitumaan innokkaasti, alentaa stressiä, antaa toiminnasta suurempaa nautintoa ja ennen kaikkea parantaa valmennusta. (Burton & Raedeke 2008, 4-5.)
Valmennusfilosofia auttaa tekemään oikeita päätöksiä oikeaan aikaan muun muassa harjoittelussa ja kilpailussa. Pitkälle kehitetty valmennusfilosofia auttaa tekemään päätöksiä ilman tilanteiden luomia suurempia paineita. (Burton & Raedeke 2008, 13.) Valmennusfilosofia auttaa pysymään arvomaailmassa päätöksiä tehdessä. Vaikeissa päätöksissä filosofia helpottaa ja nopeuttaa päätöksentekoa. Yleensä asiat ratkeavat ajan kanssa pohdittuna, mutta entä kun pohtimisaikaa ei ole? Filosofia ei tietenkään anna valmiita vastauksia, mutta se ohjaa päätöksentekoa. (Burton & Raedeke 2008, 4-5.)
Filosofiassa käsitellään henkilökohtaisesti omaa osaamista, asennetta, arvomaailmaa, normeja ja sosiaalisuutta elämässä. Jos yhteiskunnan normit eroavat radikaalisti omista normeista, tulee ongelmia. (Burton & Raedeke 2008, 5.)
Filosofian kehittymisen avain on opetella tuntemaan itsensä ja priorisoida valmennuksellisia asioita. Ymmärtääkseen valmennusfilosofiaa täytyy ensin tuntea itsensä. Filosofia muokkaantuu ja kehittyy jatkuvasti, ja ihmisen onkin säännöllisesti hyvä pysähtyä miettimään arvomaailmaansa ja seuraamaan omaa ajatteluaan sekä toimintaansa. On hyvä pohtia, kuinka uskomukset muokkaantuvat ja mitkä tekijät työntävät valmentajaa lähemmäksi omia uskomuksiaan ja mitkä taas kauemmaksi. Myös muiden palautteen kuunteleminen kehittää filosofiaa. Tällöin löydetään usein heikkouksia, joita voidaan sitten kehittää. (Burton & Raedeke 2008, 4-5.)
Itsensä tuntemisen lisäksi valmentajan täytyy priorisoida valmennustavoitteitaan ja arvojaan (Burton & Raedeke 2008, 5). Arvoja voi olla useita, mutta loppujen lopuksi joku niistä nousee aina toisen yläpuolelle (Burton & Raedeke 2008, 8). Valmennusfilosofiassa tärkeää on asioiden tärkeysjärjestys (Lukkarila 2015).
Kuka minä olen?
Maailmankuva, ihmiskäsitys ja minäkäsitys ovat ihmisen kolme laajaa sisäistä mallia (Eronen ym. 2005, 45). Lähdenkin tarkastelemaan itseäni näiden kolmen mallin avulla.
Maailmankuva ja arvomaailma
Jotta ihminen voi toimia ympäristössään, on hänen muodostettava itselleen maailmankuva, eli millainen maailma on ja miten siinä tulee toimia. Maailmankuva koostuu niin opitusta tiedosta kuin myös kulttuuriin kuuluvista käsitteistä, esimerkiksi yhteiskunnan normeista. Maailmaankuvaan kuuluvat olennaisesti myös arvot eli tavoiteltaviksi koetut asiat sekä asenteet. Arvot vaikuttavat siihen, kuinka suhtaudumme ihmisiä ja tilanteita kohtaan. Ihmisen joutuessa ympäristöön, jossa vanhat säännöt ja opitut tiedot eivät enää päde, sopeutuminen on työlästä ja se voi vaatia paljon aikaa sekä ponnisteluja. Esimerkiksi muuttaessa toiseen maahan maan kulttuuri voi olla ristiriidassa yksilön aiemman maailmankuvan kanssa. (Eronen ym. 2005, 45.)
Arvot ovat yksilön tärkeinä ja tavoittelemisen arvoisina pitämiä asioita, esimerkiksi oikeudenmukaisuus, turvallisuus ja vapaus. Usein ympäristö ja ryhmä vaikuttavat jäsentensä arvoihin, joka taas heijastuu suoraan yksilön toimintaan. Arvot ohjaavat yksilön valintoja päätöksentekotilanteissa. Vaikeita valintatilanteita tulee eteen silloin, kun yksilön ja ympäristön arvot ovat ristiriidassa. (Eronen ym. 2005, 101.)
Perimmäisiä arvoja ovat totuus, hyvyys ja kauneus (Haapakangas 2015). Arvostan näitä asioita. Kun ajatellaan vähän konkreettisemmin, arvojani eli tärkeinä sekä tavoittelemisen arvoisia asioita ovat onnellisuus, rakkaus, positiivisuus, vapaus ja tyytyväisyys, jolla tarkoitan tyytyväisyyttä omaan itseensä sekä elämäänsä. Asioita, joiden avulla nämä edellä mainitut tavoitetaan, on useita.
Ensinnäkin sosiaaliset suhteet, perhe, ystävät ja muut läheiset, vievät minua kohti arvojeni mukaista elämää. Liikunta edesauttaa kohdallani huomattavasti hyvinvointiani ja itsearvostustani, kuten terveelliset elämäntavat yleensäkin. Läsnäolo ja eläminen hetkessä ovat asioita, joihin jatkuvasti pyrin välillä onnistuen paremmin, välillä heikommin. Pidän kokemuksia ja elämyksiä opettavaisina tekijöinä ja rikkauksina. Ne ovat asioita, jotka elämästä jäävät mieleen. Niihin liittyykin usein vahvoja tunteita. Tunteet, ovat ne sitten positiivisia tai negatiivisia, ovat myös opettavaisia ja ne ennen kaikkea värittävät elämää. Koulutus sekä itsensä kehittäminen tuovat sisältöä elämääni ja tarjoavat haastetta. Tärkeää minulle on vapaus saada tehdä sitä, mitä juuri itse haluan elämästä nauttien.
Arvomaailmani on seurausta siitä, mitä elämäni on tähän asti sisältänyt sekä opettanut. Koen, että maailmankuvani käsiteltynä siltä kannalta, että millainen maailma on, on vielä hyvin kapea. Haluankin tulevaisuudessa nähdä maailmaa, toimia erilaisissa ympäristöissä erilaisten ihmisten kanssa ja tutustua erilaisiin kulttuureihin sekä uskontoihin. Uskon tämän avulla hahmottavani maailmaa ja ennen kaikkea ihmistä entistä paremmin sekä laajemmin. Kapea kuva siitä, millaisia ihmiset ovat ja millainen maailma on, sitoo sekä kahlitsee ihmistä sekä pitää häntä rutiinien ja vähäisten ajattelumallien vankina.
Ihmiskäsitys
Ihmiskäsityksellä tarkoitetaan yleistä asennoitumista ihmiseen. Kuva ihmisestä voi olla muun muassa positiivinen tai negatiivinen, jolloin arvioidaan, onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha. Kuva ihmisestä syntyy kasvatuksen, kulttuurin ja koulutuksen kautta, ja se kehittyy jatkuvasti. (Lehtovirta & Peltola 2012, 331.)
Koen ihmisen olevan pohjimmiltaan hyvä, psyko-fyysis-sosiaalinen ja lisäksi älyllinen sekä emotionaalinen kokonaisuus. Esimerkiksi näen kaikki vastasyntyneet ihmiset hyvänä, mutta ympäristö vaikuttaa pitkälti siihen, mitä ihmisestä kasvaa. Näen myös, että ihmisellä voi olla synnynnäisiä taipumuksia ja temperamenttia, mutta ympäristö ohjaa sitä, miten tämä temperamentti ja nämä taipumukset loppujen lopuksi ilmaantuvat.
Ihmiskäsityksessäni ihmisellä on humanistisia, kognitiivisia ja fysiologisia piirteitä. Humanismi eli holistisuus näkyy siinä, että ihminen on ainutlaatuinen ja yksilöllinen kokonaisuus, jolla on ominaisuudet toimia vapaana, luovana, rationaalisena ja tietoisena olentona. (Eronen ym. 2005, 147.) Holistinen eli kokonaisvaltainen ihmiskäsitys koostuu kehollisuudesta, tajunnallisuudesta eli tietoisuudesta sekä situationaalisuudesta eli suhteesta tilanteisiin (Lehtovirta & Peltola 2012, 332.)
Kehollisuus muodostuu orgaanisista tapahtumista, joissa ei ole mitään symbolista. Elintoiminnot eivät ole suhteissa toisiinsa symbolisia viestejä lähettäen. Ne vain jatkavat toistensa aloittamia prosesseja, kontrolloivat toistensa toimintaa ja tasapainottavat toisiaan. (Kunnari 2011, 60.) Allekirjoitan edellä mainitut faktat täysin. Ihminen on lähtökohdiltaan pitkälti fyysinen olento, ja evoluution saatossa kehitys on mahdollistanut sen tietoisuuden ja situationaalisuuden, millainen se nykyihmisellä on.
Pitkälle kehittynyt keskushermosto mahdollistaa sen, että ihmisen tajunnallisuus on kehittynyt sille tasolle mitä se on. Tämä kehitys on mahdollistanut kehittyneen ajattelun ja ongelmanratkaisun. Jokapäiväinen vuorovaikuttaminen ja toimeen tuleminen vaativat tilannetietoisuutta. Kaikki nämä sitoutuvat yhteen. Tietoisuus on peräisin perusfyysisyydestä eli kehittyneestä keskushermostosta. Fyysinen kehitys ja tietoisuus mahdollistavat kehittyneen vuorovaikutustoiminnan, kuten kielen käytön. Tietoinen ihminen myös ymmärtää, miten missäkin tilanteessa tulee toimia. Aikaisemmin muodostuneet skeemat ohjaavat pitkälti toimintaa, ja uusissa tilanteissa asioita täytyy prosessoida uudella tavalla.
Kognitiot ovat tiedonkäsittelyyn liittyviä ilmiöitä, kuten havaitseminen, tarkkaavaisuus, muisti, kieli, oppiminen ja ajattelu. Ihminen on aktiivisesti tietoa käsittelevä olento, joka luo ympäristöstään sisäisiä malleja. Kognitiivis-sosiaalisen näkemyksen mukaan ihmisen tapoihin kokea eri tilanteet vaikuttavat hänen elämänsä varrella kehittyneet yksilölliset sisäiset mallit, esimerkiksi minäkäsitys. Tämä näkemys tarkastelee ihmistä hänen arkipäiväisen ajattelun ja sosiaalisten tilanteiden valosta. Kognitiivis-sosiaalisen näkemyksen mukaan menneisyys vaikuttaa ihmisen toimintaan, mutta yksilön on mahdollista oppia ja muuttua läpi elämän. Mitä tietoisemmin ihminen pystyy ohjaamaan toimintaansa, sitä vapaampi hän on vaikkakin osa ajattelu- sekä toimintatavoista voivat olla automatisoituneita, eikä yksilö ole aina tietoinen niiden taustalla olevista sisäisistä malleista. (Eronen ym. 2005, 149-150.)
Fysiologisesti tarkasteltuna ihmistä tarkastellaan eri tieteiden, kuten psykologian, fysiologian, neurologian ja biokemian näkökulmista. Tässä näkemyksessä suureen rooliin nousevat myös aivojen ja hermoston toiminnan yhteys psyykkisiin toimintoihin. (Eronen ym. 2005, 150-151.)
Minäkäsitys
Minäkäsitys kuuluu minään, johon minäkäsityksen lisäksi kuuluvat itsetunto ja identiteetti. Lisäksi minään kuuluu tiedostamaton minä. Minäkäsitys on laaja, sisäinen malli siitä, millainen minä olen. Itsensä kuvailemisessa korostuvat sisäiset asiat kuten persoonallisuuden piirteet, ominaisuudet, arvot ja asenteet (Ojanen, Anttila, Lähdesmäki, Oksala & Paavilainen 2007, 81-82.) Minäkäsitys on jokaisen ihmisen kokonaiskäsitys itsestään psyko-fyysis-sosiaalisena kokonaisuutena. Minäkäsityksen perusta luodaan lapsuudessa, mutta se kehittyy läpi elämän. Minäkäsitys vaikuttaa siihen, miten ihminen hahmottaa itseään sekä ominaisuuksiaan, esimerkiksi kuinka kauniina, älykkäänä tai sosiaalisena hän itseään pitää. Ympäristöön sopeutumisen kannalta on tärkeää pystyä arvioimaan nopeasti omat onnistumismahdollisuutensa eri tilanteissa. (Eronen ym. 2005, 46.)
Kuvaillessani itseäni, olen mielestäni ahkera, huumorintajuinen, hyvin itsenäisesti toimeen tuleva, sisukas, tavoitteellinen sekä tavoitteissani määrätietoinen. Näen itseni, kuten muutkin ihmiset, oman ihmiskäsitykseni mukaisena, humanistisena kokonaisuutena. Arvomaailmani vaikuttaa vahvasti siihen käsitykseen, millainen minä olen, mitä haluan ja miten toimin sekä miten tarkastelen maailmaa sekä ihmisiä. Esimerkiksi arvomaailmani on johdattanut minut tähän pisteeseen, että opiskelen liikuntaa korkeakoulussa ja kirjoitan tätä filosofiaa. Asenteeni eli suhtautumistapani muihin ihmisiin sekä tilanteisiin (Eronen ym. 2005, 101) juontuvat pitkälti arvoistani ja ihmiskäsityksestäni, jossa ihminen on kokonaisuus ja pohjimmiltaan hyvä. Esimerkiksi koska arvostan positiivisuutta ja onnellisuutta, pyrin löytämään eri tilanteista asioita, jotka tekevät minusta onnellisen sekä positiivisen. Tai koska arvostan rakkautta, kohtelen ihmisiä hyvin ja pyrin viettämään heidän kanssaan aikaa. Havainnollistan vielä omaa maailmankuvaani, arvomaailmaani, ihmiskäsitystä sekä minäkäsitystäni eli itseni tuntemista alla olevan kuvion avulla.
Valmennustavoitteiden- ja arvojen priorisointi
Hyvinvointivalmentajan pyramidi. Priorisointi luetaan alhaalta käsin. Valmennukseni tavoitteena on sisäisen motivaation ja itsearvostuksen vahvistaminen. Sisäisen motivaation kulmakivet ovat koettu pätevyys, autonomia ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus, joita pyrin jokapäiväisessä tekemisessäni tukemaan. Koettu pätevyys on suoraan yhteydessä itsearvostukseen. (Liukkonen & Jaakola 2012, 51.) Itsearvostus on taas pohja elämäntapamuutokselle (Sirviö 2015).
Kokonaisvaltaisuus
Henkilökohtaisesti tärkeimmäksi asiaksi priorisoin ihmisen kokonaisvaltaisuuden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, jotka kumpuavat suoraan arvomaailmastani sekä ihmiskäsityksestäni. Kokonaisvaltainen hyvinvointi koostuu fyysisestä, psyykkisestä, sosiaalisesta, emotionaalisesta ja älyllisestä hyvinvoinnista (Sirviö 2015). Myös omat voimavarani valmentajana koostuvat näistä osa-alueista, ja valmentaessa haluankin vaikuttaa näihin kaikkiin hyvinvoinnin osa-alueisiin kokonaisvaltaisesti.
Fyysinen hyvinvointi määräytyy ihmisen keholliseen hyvinvointiin liittyvien tekijöiden, kuten ravinnon, unen, levon, liikunnan ja terveyden kautta. Psyykkinen hyvinvointi on muun muassa stressin sietoa ja käsittelyä, positiivisuutta ja arvojen mukaista elämää. Psyykkisen hyvinvoinnin pohja on kyky arvostaa, kunnioittaa, rakastaa ja kuunnella itseään. Sosiaaliseen hyvinvointiin kuuluvat ihmissuhteet, eri ryhmiin kuulumien, vuorovaikutustaidot sekä kyky solmia sosiaalisia suhteita. Älyllinen hyvinvointi on itsensä haastamista sopivilla haasteilla, kiinnostusta eri asioita kohtaan, keskusteluita, huumoria ja omien vahvuuksien käyttöä. Emotionaalinen hyvinvointi on tunteiden tuntemisen tasapainoa, rehellisyyttä omille tunteille ja kykyä vaikuttaa tunteisiin. (Sirviö 2015.)
Ymmärrys hyvinvoinnin osa-alueiden suhteen sekä niiden tärkeyden ymmärtäminen on kasvanut tämän koulutuksen aikana runsaasti. Näen, että mitään hyvinvoinnin osa-aluetta ei voi nostaa toisen ylitse tai toisaalta väheksyä. Holistisella ihmisellä kaikki hyvinvoinnin osa-alueet liittyvät vahvasti toisiinsa, ja jo yhden osa-alueen ollessa heikko, voi ihmisen hyvinvointi olla vaakalaudalla. Vaikka asian näenkin näin, en vielä toimi täysin näkemykseni mukaan edes omalla kohdallani. Usein laiminlyön eri hyvinvoinnin osa-alueita, vaikkakin tiedän niiden tärkeyden ja kokonaisvaltaisuuden. Tässä minulla on yksi henkilökohtainen kehittymisen paikka.
Asiakaslähtöisyys
Tärkeänä asiana valmennustoiminnassa näen asiakaslähtöisyyden; on toimittava asiakkaan lähtökohdista ja tarpeista käsin. Näen perinteisen ”valmentaja kertoo-valmennettava tekee”- asetelman vanhanaikaisena. Siinä, miten asiakkaan tarpeet saadaan nostettua esille, on sitten omat haasteensa, mutta onneksi tähänkin löytyy keinonsa.
Asiantuntijan valmiiksi tekemä ohjeistus harvoin vastaa asiakkaan tarpeita. Voimaannuttavan ideologian mukaisessa elämäntapavalmennuksessa korostetaan ohjattavan päätöksenteon tukemista ja itsehoito räätälöidään mahdollisimman yksilölliseksi. Voimaannuttavan ja asiakasta tukevan ilmapiirin luominen on yksi asiantuntijan vastuutehtävistä. Lisäksi ammattitaitoon tulee kuulua riittävät vuorovaikutustaidot ja kyky arvioida asiakkaan lähtötilannetta. (Turku 2007, 22-23.)
Koen asiakaslähtöisyyden olevan osa ihmissuhdetaitoja. Ihmissuhdetaitoihin sisällytän vuorovaikutustaidot, luottamussuhteen luomisen taidot, verkostoitumistaidot sekä tietysti myös asiakaslähtöisyyden. Koen, että itse valmennustilanteissa ihmissuhdetaidot ovat ne tärkeimmät taidot. Esimerkiksi lajiosaaminen, jää ihmissuhdetaitojen taakse. Koen erittäin tärkeäksi luotettavan ilmapiirin ja asiakassuhteen luomisen. Haluan, että valmennettavillani on hyvä olla seurassani, ja he voivat olla kanssani avoimia. Se, missä erityisesti haluan vielä kehittyä, on ihmisten lukutaidossa. Tällä tarkoitan sanallisen ja sanattoman viestinnän, ilmeiden, eleiden ja käyttäytymisen huomioimista sekä ymmärtämisessä. Näen, että tällainen ”ihmisenlukutaito” on avain menestyneeseen valmennustoimintaan.
Valmennuksen 5 K:ta on henkilökotainen muistisääntöni luottamuksellisen ja asiakaslähtöisen asiakassuhteen luomiseen. Nämä 5 K:ta ovat kunnioitus, kuunteleminen, kysyminen, kannustaminen ja keskittyminen. Kunnioitan sitä, että jokainen on oman elämänsä asiantuntija ja hyvä sellaisena kuin on. En yritä muuttaa häntä ihmisenä. Kuunteleminen on sitä, että olen läsnä ja kuulen nekin sanat, jotka jäävät sanomatta. Valmentajan päätehtävä on kuunnella, puheenvuoro on pääasiassa asiakkaalla. Kysyminen tarkoittaa sitä, etten ensinnäkään oleteta mitään ilman kysymistä. Kysymyksillä autan valmennettavaa itse oivaltamaan. Kannustaminen tapahtuu myötäillen puhein, elein sekä ilmein. Erittäin hyvä kuuntelemisen ja kannustamisen muoto on niin sanottu reflektoiva toisto, joka yksinkertaisuudessaan on ohjattavan sanoman sanan tai lauseen toistoa niin, että rohkaistaan häntä jatkamaan samasta aiheesta. Tätä voidaan kutsua myös eläytyväksi kuunteluksi. Kannustuksen pitää olla ymmärtävää ja myös palautetta sisältävää. Keskittyminen on läsnäoloa valmennushetkessä. (Sirviö 2015; Turku 2007, 51; Kaski & Kuusela 2012, 118.)
Vaikka tiedän nämä 5 K:ta, en ole todellakaan vielä sisäistänyt niitä toiminnassani. Asioiden oppiminen sekä sisäistäminen vaativat vielä paljon harjoittelemista, mutta tätä kohti haluan pyrkiä. Näen, että luottamuksellinen, avoin ja lämmin suhde voi tarjota asiakkaalle jopa kuuluvuuden tunnetta. Haluan saada asiakkaalle tunteen, että hän on tärkeä, haluan kuunnella häntä ja olen siinä tilanteessa häntä varten.
Tavoite
Tavoitteiden asettelussa tulee muistaa, että niiden tulee olla riittävän haasteellisia, täsmällisiä ja selkeitä (mitattavia), lopputulokseen, suoritukseen ja/tai suoritusprosessiin liittyviä, lyhyelle ja pitkälle aikavälille asetettuja, pystyvyyden tunnetta tukevia, seurannan, arvioinnin ja palautteen annon huomioon ottavia, sitoutumista edistäviä, voimavaroja ja vahvuuksia hyödyntäviä sekä ryhmälle että yksilölle asetettuja (Jaakkola & Rovio 2012, 138-139).
Smarts-malli tarjoaa hyvät työkalut tavoitteen asetteluun. Se on hyvä ja helposti muistettava muistisääntö valmennustilanteissa. Smarts koostuu sanoista Specific, Measurable, Agreed, Realistic, Time-specific ja Support. Eli tavoitetta asettaessa tulee muistaa konkreettisuus, mitattavuus, realistisuus, aikaan sitomien, tuen saaminen ja ennen kaikkea se, että tavoite on ohjattavan itse valitsema ja päättämä. (Turku 2007, 70.)
Näen hyvin asetetut tavoitteet tärkeänä motivoinnin työkaluna. Varsinkin kun ohjattava saa valita itse omat tavoitteensa, kokee hän autonomiaa. Kun asetettuna on erilaisia tavoitteita eri aikavälille, saa ohjattava onnistumisen kokemuksia näitä saavuttaessaan, mikä taas lisää pätevyyden tunnetta.
Itseohjautuvuus ja ymmärryksen lisääminen
En tyydy siihen, että valmennettavani toteuttavat sen, mitä minä heille sanon. Haluan että he oppivat ymmärtämään, miksi asioita tehdään juuri sillä tavalla kuin tehdään. Pyrin tekemään asiakkaista ”oman elämänsä valmentajia.” Olen sitä mieltä, että ihminen määrittää oman hyvinvointinsa, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö toisi esille omaa ymmärrystäni ja käsitystäni asiasta. Tällä pyrin saamaan asiakasta ajattelemaan ja näkemään asioita useammasta näkökulmasta. Oma oppimisnäkemykseni on konstruktiivinen, ja se näkyy pitkälti valmennustoiminnassani.
Kognitiivinen oppiminen on ihmiselle tärkeä oppimisen muoto, jossa olennaista on oppijan mielensisäinen tiedonkäsittely. Oppimista tehostavat erilaiset syväprosessointimenetelmät, joiden avulla uusi tieto ymmärretään mahdollisimman syvällisesti muun muassa kytkemällä se aikaisemmin opittuun. Oppijan motivaatiota voidaan lisätä tekemällä opiskeltavat asiat oppijan kannalta merkitykselliseksi. Nykyinen oppimiskäsitys näkee opiskelun yhä enemmän yhteisenä tutkimusprosessina, jossa opiskelijat toimivat ryhmässä, erikoistuvat oman mielenkiintonsa mukaan ja opettavat toinen toisiaan. Aktiivinen tiedon hankinta, ongelmanratkaisu ja asioiden soveltaminen käytäntöön kuuluvat myös nykyaikaiseen oppimiskäsitykseen. (Eronen ym. 2005, 84.)
Konstruktiivisessa oppimiskäsityksessä ihminen nähdään kognitiivisia toimintoja toteuttavaksi tekijäksi. Kognitiivisiin prosesseihin kuuluvat informaation havainnointi sekä valitseminen, tiedon tallentaminen sen ja tulkitseminen aikaisempien käsitystensä, odotustensa ja tavoitteidensa mukaan. Ihminen pyrkii oppimaan liittämällä uutta tietoa jo olemassa oleviin tietoihin. (Numminen & Laakso 2012, 19.)
Konstruktiivisessa oppimiskäsityksessä nähdään informaation jatkuva kehittyminen, jolloin tietoja ei voi pitää eikä edes tarjota asiakkaille absoluuttisina totuuksina. Oppiminen määritellään oppijan aktiiviseksi toiminnaksi, jossa jatkuvasti kehitetään sekä rakennetaan uusia toimintatapoja. Tiedon siirtämisen ja ulkoa opettelun sijaan korostetaan oppimista jatkuvana tiedon ja omakohtaisten merkitysten rakenteluna. Ei ole yhtä oikeaa tapaa elää terveellisesti ja voida hyvin. Esimerkiksi elämäntapaohjauksessa ohjaus ei ole valmiiden mallien tarjoamista, vaan se on ohjaajan ja ohjattavan välinen tutkimus- ja oppimisprosessi, jossa tuotetaan kokonaan uutta tietoa molemmilla osapuolille. (Turku 2007, 17-18.)
Se mihin asiakkaideni kanssa pyrin, on heidän osaamisen ja ymmärryksen kehittäminen sekä lisääminen valmennettavan asian suhteen siten, että he pystyisivät toimimaan myös mahdollisimman itsenäisesti ja kehittämään itseään. Kuten urheilijoille, myös hyvinvointivalmennettaville tulee opettaa itsensä kehittämisen taitoja. Urheilijalle opetettavat itsensä kehittämisen taidot voi jakaa kahteen osaan; urheiluun liittyvään kehittämiseen kuten lajitaitoon, tekniikkaan ja taktiikkaan sekä harjoitteluosaamiseen, eli mitä urheilija tietää harjoittelusta ja miten hän osaa harjoitella. Tähän kuuluu olennaisesti myös urheilijan elämäntapa, ravinto ja palautuminen. (Hämäläinen 2013, 19.)
Valmennus
Näen yleensä valmennustoiminnan kokonaisvaltaisena valmentamisena, johon liittyvät kaikki pyramidissani olevat asiat. Tässä pyramidissa tarkoitan valmennuksella ja valmennusosaamisella nimenomaan substanssia valmennusosaamista, esimerkiksi lajitaitoa, osaamista fyysisen valmennuksen suhteen tai luonnossa liikkumisen taitoja. Ikään kuin irrotan vuorovaikutukselliset ja psyykkiset asiat pois, ja katson valmentamista pelkistetymmin.
Miksi sitten valmennus on pyramidin huipulla? Näen, että esimerkiksi konkreettista kuntosaliohjausta tai luontoretkeä ei kannata lähteä toteuttamaan, ennen kuin pyramidin alemmat portaat on otettu huomioon. Valmennustoiminta on onnistunutta, kun ihmistä on käsitelty kokonaisvaltaisesti, hänet no otettu huomioon, tavoitteet on asetettu hyvin ja hän oppii ymmärtämään, miksi ja miten asioita tehdään. Tämän kaiken jälkeen voimme hyvällä omallatunnolla siirtyä ”konkreettiseen” tekemiseen.
Etenkin elämäntapavalmennuksessa näen kaksi valmennuksellista asiaa erittäin tärkeänä: aidon läsnäolon sekä positiivisen psykologian. Valmennuksessa tuleekin keskityttyä positiivisten tunteiden lisäämiseen ja luomiseen sekä negatiivisten tunteiden tulkitsemiseen sekä näistä tunteista irti pääsemiseen (Sirviö 2015). Positiivinen psykologia keskittyy niihin ihmisen vahvuuksiin ja keinoihin, joilla ihminen voi voittaa vaikeitakin ongelmia. Tähän liittyy oleellisesti myös ihmisen hyvinvointi ja siihen vaikuttavat tekijät, kuten myönteisyys, rakkaus, optimismi ja elämän mielekkyys. (Ojanen ym. 2007, 145.) Positiivisen psykologian tavoite on täydentää liiallista kiinnostusta elämän huonoimpien asioiden korjaamiseen positiivisten ominaisuuksien kehittämisellä (Ojanen 2014, 11).
Pohdinta
Valmennusfilosofian pohtiminen oli todella mielenkiintoinen ja avartava kokemus, mutta myös haastava. Varsinkin valmennusasioiden priorisointi oli todella haastavaa, mutta päätöksentekotilanteita varten nämä asiat on hyvä olla mietittynä. Filosofiaa tehdessä on hyvä pystyä katsomaan asioita laajasta ja useista näkökulmista. Lisäksi filosofiaan liittyvän tiedon hakeminen ja siihen tutustuminen on oleellista laadullista valmennusfilosofiaa rakentaessa.
On mielenkiintoista huomata, kuinka näkemys maailmasta, arvoista, muista ihmisistä ja itsestä lopulta vaikuttaakin valmennustyöhön ja valmentajana olemiseen. Jos menisin vieläkin syvemmälle oman toiminnan tarkastelussa ja tutustuisin itseeni paremmin, voisi eteen tulla vaikka ja mitä uutta sekä avartavaa. Tämä filosofia on vasta alkukartoitus ja pintaraapaisu. Tästä eteenpäin filosofiaa aletaan työstämään entistä enemmän.
Lähteet
Burton, D. & Raedeke, T. 2008. Sport Psychology for Coaches. United States of America:
Human Kinetics.
Eronen, S., Kalakoski, V., Kanninen, K., Kauppinen, L., Laarni, J., Paavilainen, P., Salo,
S., Anttila, R., Kallio, M., Lähdesmäki, M., Oksala, E. & Stenius, M. 2005. Persoona 1 – Psykologian perusteet. Helsinki: Edita.
Haapakangas, T. 2015. Lapin ammattikorkeakoulu. Asiantuntijaluento 9/2015.
Hämäläinen, K. (toim.) 2013. Valmennusosaamisen käsikirja 2013. Viitattu 20.12.2015
https://www.sport.fi/system/resources/W1siZiIsIjIwMTQvMDUvMTIvMTFfNTFfNDRfNTUyX1ZhbG1lbm51c29zYWFtaXNlbktfc2lraXJqYTIwMTNMb3B1bGxpbmVuLnBkZiJdXQ/ValmennusosaamisenK%C3%A4sikirja2013Lopullinen.pdf
Jaakkola, M. & Rovio, E. 2012. Tavoitteiden asettaminen. Teoksessa Matikka, L. & Roos-Salmi, M. (toim.) Urheilupsykologian perusteet. Tampere: Liikuntatieteellinen seura.
Kaski, S. & Kuusela, M. 2012. Vuorovaikutustaidot. Teoksessa Matikka, L. & Roos-Salmi, M. (toim.) Urheilupsykologian perusteet. Tampere: Liikuntatieteellinen seura.
Kunnari, A. 2011. Liikuntapääoma ja holistinen ihmiskäsitys liikuntaa opettavan työssä.
Lapin yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Väitöskirja.
Lehtovirta, M. & Peltola, L. 2012. Ihminen mielessä – Psykologian perusteet lähihoitajalle. Helsinki: Edita.
Liukkonen, J. & Jaakkola, T. 2012. Urheilijan motivaatio. Teoksessa Matikka, L. & Roos-Salmi, M. (toim.) Urheilupsykologian perusteet. Tampere: Liikuntatieteellinen seura.
Lukkarila, J. 2015. Lapin ammattikorkeakoulu. Asiantuntijaluento 12/2015.
Numminen, P. & Laakso, L. 2012. Liikunnan opetusprosessin ABC. Jyväskylä: Liikuntatieteiden laitos.
Ojanen, M. 2014. Positiivinen psykologia. Helsinki: Edita.
Ojanen, M., Anttila, R., Lähdesmäki, M., Oksala, E. & Paavilainen, P. 2007. Persoona 5 - Persoonallisuuspsykologia. Helsinki: Edita.
Sirviö, L. 2015. Lapin ammattikorkeakoulu. Asiantuntijaluennot 10/2015.
Turku, R. 2007. Muutosta tukemassa – Valmentava elämäntapaohjaus. Keuruu: Edita.